perjantai 29. heinäkuuta 2011

Sitruunatorttu

Tässä on toinen resepti maan mainiolta tädiltämme. Yksinkertainen sitruunatorttu on helppo tehdä ja sitruunaa lukuunottamatta ainekset löytyvät hyvin kaapista. Tähän ei välttämättä tarvita edes sitä sitruunaa jos vain löytyy sitruunamehua (sitä kaupan sitruunanmuotoisessa putelissa olevaa). Jos puolestaan löytyy sitruunatahnaa (lemon curd), niin sen voi levittää kiisselin sijasta.



Sitruunatorttu
Pohja:
2 munaa
3/4 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna
1/2 tl leivinjauhetta

Kiisseli:
2 dl vettä
1 1/4 dl sokeria
2 munaa
2 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
4 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta (+ koristeluun)
25 g voita

Voitele ja jauhota piirakkavuoka korppujauheella. Laita uuni lämpenemään 175 C asteeseen.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vehnäjuhot, leivinjauhe ja voisula ja sekoita kevyesti. Kaada vuokaan ja paista uunissa 15-20 minuuttia.

Pese sitruuna ja raasta kuori. Sekoita kattilassa vesi, sokeri, munat, maissitärkkelys ja sitruunamehu.
Kuumenna ja hämmennä kunnes kiisseli sakenee. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon raastettu sitruunan kuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada pohjan päälle.
Jäähdytä jääkaapissa n. 2 tuntia.

Koristele sitruunankuoriraasteella ja tarjoa kermavaahdon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti