maanantai 2. huhtikuuta 2012

Makean mausteinen lohi

Kohti pääsiäistä osa 1. Pääsiäisherkkuja odotellessa ajattelin ottaa hieman kevyemmin. Lohi saa maustekerroksen, jossa on makeaa, suolaista, savun makua ja tulisuutta. Kaneli tuo pikantin säväyksen ja käy mausteseokseen loistavasti. Kaveriksi lohi ei tällä kertaa kaipaa kuin vihreää salaattia, vaikka perunamuusikin olisi loistava valinta lisukkeeksi.
Lohi pedillään

Makean mausteinen lohi
Kahdelle

300 g lohifilee
1 maustemitta kutakin:
suolaa,
sokeria,
(savustettua) paprikajauhetta
inkivääriä
kanelia
sinappijauhetta
(cayennepippuria)

70 g tuoretta pinaattia ja
70 g vuonankaalia,
tai muuta valitsemaasi vihreää salaatiksi

Jos lohessa on nahka, poista se. Halkaise lohi kahtia. Sekoita mausteet lautasella ja mausta lohenpalat mausteseoksella. Huuhtele pinaatti ja vuonankaali ja jaa ne kahdelle lautaselle.
Kuumenna paistinpannu ja paista lohet molemmilta puolilta tumman ruskeiksi. Nosta kypsät kalat salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti