tiistai 1. heinäkuuta 2014

Seledka pod shuboi (Rio 2014)

Venäjältä tulee uusien pottujen kaveri. Tämä resepti yllätti minut kunnolla. Alunperin ajattelin, että tämä on juuri sopivaa helleruokaa. Juuri niin, helteitähän tässä on ollutkin pohjoistuulen puhaltaessa. En edes muista, milloin lapset kirmasivat uimaan. Eilenkin pidettiin villatakit ja paksut paidat päällä ja nyt kirjoitan tätä villasukat jalassa. Brrrh! Sitten ajattelin, että mitä minä rosollia teen? Ei tämä kuitenkaan rosolli ole, tuleehan tähän keitettyjä kananmunia ja ranskankermaa, muttei omenaa. Seledka pod shuboi tarkoittaa silliä turkin tai takin alla ja viittaa salaattiin, jossa sillin päälle ladotaan kerroksittain ainesosia.

Ja sitten varoituksen sana. Ohjeessa käytetään punajuurta: äläkää, siis ÄLÄKÄÄ oikaisko ja ostako valmispunajuuria purkissa, tölkissä tai siitä pinkinläikikkäästä tynnyristä kaupassa. Ostakaa ihan oikeita, keittämättömiä punajuuria kuorineen. On meinaa ihan eri asia kuin ne etikkaiset; etikka pilaa tässä maun. Punajuuret ovat makeita ja ihania. Muutenkin koko annos on ihana. Anteeksi, käytänkö liikaa sanaa ihana? Onhan tämä pinkihkö ruoka ja maku on, noh, ihana.

Käytin islantilaista rasvasilliä, sillä en erityisemmin välitä matjessillin mausteista - vaikka "kyllä sitäkin syö ennemmin kuin selkäänsä ottaa" sanovat virtolaiset. Tein tämän kauniisti lasimaljaan, mutta monessa ohjeessa shuba tehdään kulhoon tai rengasvuokaan, joka sitten kumotaan tarjoiluastiaan kauniisti.

Minä söin tätä perunoiden kanssa, mutta totesin, että voisin syödä ihan pelkiltään, sillä sillisalaatissa on perunaa ja kananmunaa, joka tekee annoksesta ruokaisan. Ihana löytö!

Sillisalaatti venäläisittäin

Seledka pod shuboi - venäläinen silli
Pieni annos. Tuplaa, jos teet 6-8 hlölle
1-2 punajuurta
2 perunaa
2 porkkanaa
2 kananmunaa
1-2 punasipulia
2 sillifileetä
1-2 prk ranskankermaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen, tunnin verran, kypsiksi. Jäähdytä hieman ja kuori. Kuoren pitäisi liukua helposti irti. Kuutioi pieniksi kuutioiksi.
Keitä perunat ja porkkanat. Kuori ja kuutioi.
Keitä kananmunat koviksi ja jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori ja kuutioi.
Silppua sipuli. Tee sillistä hakkelusta.

Laita kulhon pohjalle perunakuutiot, sen jälkeen kerroksittain seuraavasti: 1/3 ranskankermasta, puolet punajuurista, porkkanat, sipulisilppu, silli, 1/3 ranskankermasta, kananmunahakkelus ja mausta mustapippurilla. Laita lopuksi loput punajuurista ja loppu ranskankerma. Painele tasaiseksi ja anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin (ei välttämätön, mutta parantaa makua).

2 kommenttia:

  1. Venäläinen reseptiikka on minusta erittäin mielenkiintoista, kun se on usein samaan aikaan jotenkin vähän tuttua, mutta sitten myös uutta. Kuten nyt tämäkin resepti.

    VastaaPoista
  2. Musta on alkanut tuntumaan, että venäläinen keittiö on kovin aliarvostettua; suomalaiset taitavat pysyä kaukana kaikesta mikä viittaa venäjään. Tai vanhempi kansa ainakin... Sääli, sillä venäläinen kulttuuri on hyvin rikas.

    VastaaPoista